Palvelut

Työturvallisuus­koordinaattori

Työturvallisuuskoordinaattori on keskeinen toimija rakennushankkeissa, ja hänen roolinsa on varmistaa rakennusprojektin turvallisuus alusta loppuun. Jo ennen rakennushankkeen suunnittelun käynnistämistä, koordinaattorin on tunnistettava potentiaaliset riskit ja varmistettava, että suunnitelmissa otetaan huomioon kaikki turvallisuusnäkökohdat.

Jokainen rakennusprojektissa mukana oleva työntekijä ansaitsee turvallisen työympäristön ja heillä on oikeus palata terveenä kotiin työpäivän päätteeksi. Tämä edellyttää, että työntekijät ajattelevat työturvallisuutta jokaisessa toiminnossaan, noudattavat laadittuja työturvallisuusohjeita ja puuttuvat havaitsemiinsa epäkohtiin. Comsen tarjoaman työturvallisuuskoordinaattorin tehtävä ei rajoitu pelkästään näiden perusedellytysten valvomiseen. Aktiivinen osallistuminen hankkeen jokaiseen vaiheeseen, turvallisuuden edistäminen ja riskien minimointi ovat oleellisia tehtäviä. Tämän lisäksi, turvallisuuskoordinaattorin tehtävät kattavat laajemman alueen, mukaan lukien muut turvallisuusvalvontatoimenpiteet.

Kun otetaan huomioon, että usein rakennushankkeeseen ryhtyvillä ei ole tarvittavaa asiantuntemusta tai resursseja turvallisuuskoordinaattorin tehtävien hoitamiseksi, korostuu koordinaattorin merkitys entisestään. Meidän koordinaattorien asiantuntijuus ja kokemus ovat avainasemassa varmistettaessa, että hankkeet toteutetaan sekä laadukkaasti että turvallisesti.

Valitsemalla Comsen varmistat, että rakennushankkeesi noudattaa kaikkia turvallisuusstandardeja ja -määräyksiä. Turvallisuuskoordinaattorimme takaavat hankkeesi onnistuneen ja turvallisen loppuunsaattamisen.

OTA YHTEYTTÄ ja varmista hankkeesi turvallisuus Comsen asiantuntijoiden kanssa.